Blogi
Näin luot oman koneohjausmallin Novatronin koneohjausjärjestelmällä
14 toukokuun, 2020
Tiesitkö, että 3D -koneohjauksesta on hyötyä myös pienemmissä maanrakennustöissä, kuten ojien kaivuussa ja pintojen muotoilussa? Novatronin Xsite® PRO -koneohjauksen mallinluonti -työkalulla voit itse tehdä yksinkertaiset mallit rakennusten pohjista, ojista, luiskien muotoiluista, rumpujen asennuksesta sekä putkikaivannoista. Yksi asiakkaamme on hyödyntänyt järjestelmäämme jopa laskettelurinteiden muotoilussa! Oman mallin luomiseen tarvitset vain kaksi pistettä, joiden väliin esimerkiksi ojamalli tai […]
Suomalaista koneohjausta jo lähes 30 vuotta
1 toukokuun, 2020
Ennen nykyisen Xsite® -tuoteperheen julkaisua vuonna 2013, Novatron julkaisi vuosien 1991 – 2012 välillä useita eri tuotteita maanrakentajien tarpeisiin. Ensimmäistä tuotetta lukuunottamatta, kaikki kehittämämme tuotteet ovat olleet maanrakennuskoneiden mittajärjestelmiä. Jokainen julkaistu tuote on ollut kehittyneempi versio edellisestä, ja niiden ominaisuudet ovat syntyneet suomalaisten maanrakentajien toiveista, sekä teknologian kehittymisen kautta syntyneistä innovaatioista. Esittelimme sosiaalisen median kanavissamme […]
Koneohjauksen hyödyntäminen pienemmillä työmailla
27 helmikuun, 2020
3D-koneohjaus on isoissa hankkeissa jo arkipäivää, ja sen hyödyntäminen on yleistymässä kovaa vauhtia myös pienemmillä työmailla. Mutta mistä tietää minkä kokoisessa projektissa koneohjausta kannattaa hyödyntää? Miten koneohjausmallit tilataan? Entäs kustannukset? Tässä blogitekstissä annamme vinkkejä, miten voit arvioida kannattaako projekti toteuttaa koneohjauksella, ja miten voit itse tilata 3D-koneohjauksessa käytettävät mallit. 3D-koneohjauksen hyödyntäminen yleistyy myös pienemmillä […]
Tiesitkö, että Novatronin koneohjausta voit hyödyntää myös näissä koneissa!
13 marraskuun, 2019
Julkaisimme lokakuussa sosiaalisen median kanavissamme esimerkkejä koneista/kokoonpanoista, joissa koneohjausta ei niin yleisesti hyödynnetä. Listasimme alle nämä mielenkiintoiset yksilöt meiltä ja maailmalta! 1) Kobelco, ratapölkyn jakolaite + Novatronin 3D koneohjaus Kuvassa Xsite® PRO 3D-koneohjausjärjestelmä asennettuna Kobelcoon, jolla tehdään junaradan rakentamiseen liittyvien töiden lisäksi myös betonisten ratapölkkyjen asennusta. 2) Gradall teleskooppipuominen kaivinkone Gradall teleskooppipuomisella kaivinkoneella pystytään tekemään […]
Liikenneturvallisuuden -ja sujuvuuden parantaminen mallipohjaisen tuotannon avulla
30 syyskuun, 2019
Helsingistä ajaessa, 16 kilometriä ennen Turun keskustaa tieväylät maisemineen ovat kevään ja kesän 2019 aikana muuttuneet. Tämä johtuu Turun kehätiellä käynnissä olevasta kehätien parannushankkeesta, joka kattaa yhdeksän kilometrin Kausela-Kirismäki osuuden E18 tiellä. Mallipohjaisena tuotantona toteutettavan hankkeen valmistumisen myötä yhden suomen tärkeimmän logistisen liikeväylän liikenneturvallisuus ja sujuvuus paranee huomattavasti. Esittely E18 on lähes 2000 kilometriä pitkä […]
BIM, kaiken teoria?
17 heinäkuun, 2019
Tässä tekstissä tietomalliasiantuntijamme Jari Kainuvaara pohtii infra-alan digitalisaatiota, BIMin merkistystä maailmalle ja sitä, mitä se ”BIM” oikeasti on. Elämme murroksen aikaa. Perinteisen tekemisen rinnalle on tullut voimakas digitalisaatio, joka tuo mukanaan haasteita, uusia toimintatapoja, teknologioita, ohjelmistoja, uutta liiketoimintaa, digitaalista omaisuutta ja paljon paljon muuta. Miten digitalisaatio näkyy rakennetussa ympäristössä, vaikkapa maarakentamisessa? Fyysikot ovat kautta aikain […]
Tietomallien käyttö kuntien infrahankkeissa
16 huhtikuun, 2019
Keski-Euroopan isoissa kaupungeissa kuten Berliinissä, Hampurissa, Pariisissa, Brysselissä ja Rotterdamissa tuetaan kaupungin suunnittelua ja rakentamista ylläpitämällä tietomallia. Novatronin inframallinnuspäivillä Maaliskuussa kuultiin missä määrin Tampereella, Turussa ja Oulussa tukeudutaan tietomallipohjaiseen tuotantoon kaupunki-infraa rakennettaessa, kun ääneen pääsivät tietomallintamisen ammattilaiset kustakin kaupungista. Oulussa uskotaan digitalisaatioon Teknologiakaupunkina tunnetussa Oulussa on tehty pitkään päämäärätietoista työtä tietomallien käyttöönotossa ja hyödyntämisessä. Markku […]
Destia Oy -Tie kohti tietomallipohjaista tuotantoa
22 maaliskuun, 2019
Novatronin maaliskuussa järjestämä Inframallinnuspäivät -seminaari käsitteli nimensä mukaisesti tietomallien hyödyntämistä infrarakentamisessa. Tietomallit ovat tulleet rakennusalalle jäädäkseen ja infrasektori on ohittamassa tietomallien käytössä talonrakennusalan, vaikka asetelma on ollut pitkään päinvastainen. Tampere-taloon kokoontuneet infra-alan ammattilaiset pääsivät seuraamaan esityksiä aihealueen eri kulmista. Kaksipäiväisen tapahtuman avauspäivänä luennoi muun muassa tietomallinnuksen professori Arto Kiviniemi sekä Destian tutkimus- ja kehitysjohtaja Pasi […]
Suomen vanhin rataosuus kohtaa tietomallinnuksen
31 joulukuun, 2018
Pasila-Riihimäki väli on osa suomen pitkää rataverkostoa. Se on Suomen vanhin ja kaikkein vilkkain rataosuus junamäärissä mitattuna. Kyseisellä n. 70 kilometrin rataosuudella kulkevat paikallinen liikenne Helsingistä kohti Riihimäkeä ja Lahtea, kaukoliikenne Tamperetta ja Lahtea kohti sekä rahtiliikenne suomen etelärannikon satamista pohjoiseen päin. Kasvaneiden liikennemäärien vuoksi rataosuus ei nykyisellään palvele niin kuin pitäisi, joka näkyy junaliikenteen […]
Seitsemän myyttiä koneohjauksesta
31 lokakuun, 2018
Tässä tekstissä Novatronin viestintäkoordinaattori Elina käsittelee koneohjauksen yleisimpiä myyttejä, joihin törmäämme viikottain. 3D -koneohjaus on nykypäivää. Vielä kymmenen vuotta sitten ei täysin ymmärretty miten se lopulta muuttaa infra-alaa. Järjestelmien yleistyessä tekniikka on kehittynyt, tieto lisääntynyt ja valtavasti on tullut uutta opittavaa. Tästä syystä tulee helposti myös väärinymmärryksiä siitä, mitä koneohjaus on ja mitä se ei […]