fbpx

Novatronin asiakastyytyväisyys parani entisestään

22 marraskuun, 2021

Novatronin asiakastyytyväisyys parani edelleen viime tarkkailujakson huipputuloksesta

Nousujohteinen kehitys Novatronin asiakastyytyväisyydessä ja asiakkaiden suositteluhalukkuudessa jatkuu. Novatron mittaa asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti kehittääkseen tuotteitaan ja palveluitaan.

Tuoreen asiakastutkimuksen tuloksissa näkyvät koko henkilöstön yhteiset onnistumiset. Tulokset olivat positiivisia kaikilla keskeisillä osa-alueilla. Erityisesti suositteluaste, eli NPS (Net Promoter Score), otti harppauksen ylöspäin ja on nyt huikea 61 – korkeampi kuin koskaan aiemmin.

Novatronin asiakkaiden suositteluhalukkuus ja asiakastyytyväisyys ovat olleet korkealla tasolla jo useamman vuoden ajan. Asiakkaat kokevat Novatronin luotettavaksi kumppaniksi, jonka kanssa yhteistyö on helppoa ja toimivaa. Koneohjausjärjestelmät koettiin helppokäyttöisiksi ja laadukkaiksi. Myös Novatronin kotimaisuutta, etätukipalvelua sekä nopeaa reagointia ongelmatilanteissa arvostettiin.

– Korkea suositteluaste ja erinomainen asiakastyytyväisyyden taso kertovat siitä, että asiakaslähtöinen tekemisemme tuottaa tulosta, sanoo Novatronin kotimaan myyntijohtaja Harri Virtanen.

Tyytyväisyys näkyy myös asiakaskunnan uskollisuutena: valtaosa tutkimuksen vastaajista kertoi valitsevansa Novatronin kumppanikseen jatkossakin. Vaikka tutkimuksen tulokset ovat huippuluokkaa, myös kehityskohtia nousi esiin.

– Asiakkaamme toivoivat mm. lisää koulutusta 3D-koneohjausjärjestelmän ominaisuuksien hyödyntämiseen. COVID-19 -pandemia on asettanut haasteita lähikoulutuksille, mutta olemme lähteneet taklaamaan haastetta verkko-koulutusten avulla. Syksyllä avattu Xsite ACADEMY -koulutuspalvelu on saanut hyvän vastaanoton, mutta jatkamme koulutusten kehitystä edelleen, kertoo Novatronin myynnin ja palveluiden johtaja Tuomas Korpi.

Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin puhelinhaastatteluina ja tutkimus perustuu 104 vastaukseen. Tutkimuksen toteutti Innolink.

 

Lisätiedot:

Harri Virtanen
Myyntijohtaja, Kotimaa
Novatron Oy

Jaa artikkeli:

Katso myös:

Ota yhteyttä

Harri Virtanen

Harri Virtanen

Myyntijohtaja

harri.virtanen@novatron.fi

0400 290 812

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.