fbpx

VT 4 parantaminen ja Suomen Tehokaivu Oy – Koneohjausta läpi Suomen

28 helmikuun, 2019

Valtatie 4 on Suomen halki Helsingistä Utsjoelle johtava valtatie. Tie on yksi tärkeimmistä päätieyhteyksistä Suomessa ja pääyhteys Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. VT4 on myös osa Euroopan päätieverkkoon kuuluvaa eurooppatietä E75. Väylä (ent. Liikennevirasto) aloitti tien parannushankkeen vuonna 2017. Hanke sisältää 122km osuuden, välillä Oulu-Kemi. Oulun pohjoispuolella, 15 kilometrin pituisella Kello-Räihänperä -lohkolla yhden kaivinkoneen puikoista löytyy asiakkaamme Suomen Tehokaivu Oy:n perustaja, Olli Alatalo.

Suomen Tehokaivun kone Kello-Räihänperä lohkolla. Kyseisellä välillä valtatie levennetään nelikaistaiseksi parantamaan liikenneturvallisuutta ja liikenteen  sujuvuutta.  Hanke toteutetaan koneohjausta hyödyntäen.

Suomen Tehokaivu Oy

Suomen Tehokaivu Oy on oululainen maanrakennusyritys. Yrityksen kapellimestarina toimii Alatalon Olli, joka ennen yrityksen perustamista teki 10 vuotta maarakennustöitä toisen yrityksen palkkalistoilla. Kilpailuhenkisenä ja kokeneena konekuskina hän päätti perustaa oman yrityksen vuonna 2016. Yrityksen kolmen toimintavuoden aikana omia kaivinkoneita on kertynyt jo 11 kappaletta ja työntekijöitä 14 henkilöä. Urakat ovat olleet rakennustyömaita sekä infra-, katu- ja tiesaneerauksia. Suomen tehokaivu Oy toimii koko Suomen alueella, aina Ivalosta Helsinkiin.

Haastattelun aikaan Olli oli muotoilemassa alusrakenteen pintaa. Koneohjausjärjestelmä helpottaa työtä merkittävästi, sillä se näyttää kuljettajalle 3D-mallin tavoitepinnasta, sekä kauhan ja tavoitepinnan välisen korkeuseron reaaliajassa. Näin kuljettajan työ on itsenäisempää ja nopeampaa.

 

Helppokäyttöisyys ja tiedonhallinta avainrooleissa

Koneohjausjärjestelmät olivat Ollille tuttuja jo ennen oman yrityksen perustamista. Novatronin järjestelmistä hänellä ei kuitenkaan ollut vielä kokemusta. Olli tutustui Novatronin koneohjaukseen ajaessaan tuttujen maanrakentajien koneilla, ja pääsi näkemään miten kyseinen koneohjausjärjestelmä toimii. Suurin ero muihin valmistajiin on Alatalon mielestä järjestelmän käyttöliittymä ja miten 3D-mallit esitetään, ”Kaivinkoneella ajaessa pitää katsoa näytön lisäksi myös pihalle ja on tärkeää, että koneohjausjärjestelmä on yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Tästä syystä Novatron on ykkönen”-Alatalo toteaa. Omaa yritystä perustaessaan Olli päätti heti investoida Novatronin järjestelmiin, joita hänellä on nyt jo kaikissa 11 koneessaan.  Hän arvostaa, että tarvittavat työtä koskevat tiedot näkyvät näytöltä selkeästi ja että konekuski pystyy helposti valitsemaan mitä 3D-malleja näytölle tuo. Helppo mallin valinta on arvostettu ominaisuus, sillä erityisesti isoissa hankkeissa kuten VT4, suunnitelmia ja eri tiedostoja voi olla satoja.

Kello-Räihänperä -lohkon pääurakoitsijana toimii Destia. Lohkolla operoivista 11 kaivinkoneesta yhdeksän on varustettu Novatronin Xsite® PRO 3D -koneohjausjärjestelmällä eikä Olli ei ole asiasta yllättynyt, sillä Novatronin järjestelmiä käyttäessä tieto liikkuu nopeasti järjestelmistä työnjohdolle ja päinvastoin. Etenkin isoissa hankkeissa tiedon liikkuvuus työmaalla on ensiarvoisen tärkeää.

Hankkeen mittausvastaava, Destian Antti Heikkinen, vahvistaa Ollin kommentit. Heikkinen sanoo Novatronin olevan mainio vaihtoehto työmaalle, jossa urakkalohkoja on monta ja hankkeella toimii useampi osapuoli. ”-Helppo datan käyttö sekä avoin, nopea tiedonsiirto tällaisessa urakassa on kaiken a ja o.” Heikkinen toteaa.  Tiedonmäärä suurilla infrahankkeilla on valtava, minkä lisäksi tieto muuttuu esimerkiksi työsuunnitelmien päivitysten myötä. Siksi on tärkeää, että kaikki osapuolet tilaajista lähtien saavat tarvitsemansa tiedon reaaliajassa.

 

Valtatie 4 on pääyhteys Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. VT4 on myös osa eurooppatietä E75. Tien parannushanke sijoittuu välille Oulu-Kemi.

Jaa artikkeli:

Katso myös:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.