Novatron mukana Made In Finland -konekiertueella

2 syyskuun, 2021

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Made in Finland -konekiertue tulee jälleen!  Novatronin lisäksi kiertueella on mukana Nokian Renkaat, Dynaset, Serco, Allu, Snowek, Kronos, Kiho ja Secto,

Konekiertue starttaa Oulusta torstaina 16.9. ja jatkaa matkaansa läpi Suomen kattaen yhteensä kahdeksan eri paikkakuntaa. Tapahtumapäivinä esillä ovat maanrakennuksen, kiinteistöhuollon, materiaalinkäsittelyn ja metsäurakoinnin uusimmat teknologiat kotimaisilta valmistajilta yhdessä paikassa. Kiertueen isäntinä toimivat viime vuoden tapaan tapahtumapaikkakuntien rakennuskonemaahantuojat ja koneliikkeet.

Jokaisen tapahtumapäivän aikana Made in Finland-kiertueelta lähetetään Facebook live -nettilähetyksiä, jossa kiertueelle osallistuvat yritykset kertovat tarinaansa vuosien varrelta. Lisäksi luvassa on tuote-esittelyitä ja päivän isäntäliikkeen puheenvuorot. Videolähetykset tulevat myös jakoon osallistujien ja mediakumppanien kanaviin.

Tapahtumapäivien järjestelyissä huomioidaan vallitseva koronaviruksen tilanne ja mahdollisista erityisjärjestelyistä tiedotetaan kiertueelle osallistuvien yhtiöiden online-kanavissa, Konekiertueen Facebook tapahtumassa, sekä kiertueen nettisivuilla www.konekiertue.net

Kiertueen aikataulu

16.9. Oulu / Mateko Oy, Takojantie 8, 90410 Oulu
17.9. Sievi /  Ojala Machine Oy, Koivistontie 193, 85430 Sievi
18.9. Seinäjoki / Kobelco Center, Päivölänkatu 35, 60120 Seinäjoki
23.9. Turku / Rotator, Uimarannantie 3, 21420 Lieto
24.9. Tuusula / Liebherr-Finland Oy, Pakkasraitti 8, 04360 Tuusula
30.9. Kuopio / Avesco Oy, Asentajankuja 4, 70900 Toivala
1.10. Lahti / ALLU Finland Oy, Jokimäentie 1, 16320 Pennala
2.10 Lempäälä / RealMachinery, RealParkinkatu 9, 37570 Lempäälä

Lue lisää:
www.konekiertue.net

Nähdään kiertueella!

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

Elina Harju

Elina Harju

Viestintäkoordinaattori

elina.harju@novatron.fi

03-357 2632

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.