fbpx

Novatron – Earthmoving Automation

18 helmikuun, 2019

Älykkään koneohjauksen asiantuntija Novatronin uusi slogan on Earthmoving Automation. Kiivaista kasvun vuosista nauttiva yritys keskittyy tulevaisuudessa infrarakentamisen digitalisaatioon muun muassa koneautomaatiota ja robotiikkaa hyödyntäen, joten slogan kuvaa myös yrityksen visiota.

Suomalaisella Novatronilla oli valmiit tuotteet maanrakennuskoneiden koneohjaukseen jo muutama vuosi sitten, kun alan yrittäjät vielä empivät uuden teknologian käyttöönottoa. ”Nyt maanrakennusalan digitalisaatio on kovassa vauhdissa. Infra-alalla on kysyntää meidän tarjoamille tuotteille ja asiantuntijapalveluille. Liikevaihtomme on ollut vuosittain yli 20 prosentin kasvussa”, kertoo markkinointipäällikkö Marko Tasala.

Novatronin päämarkkina-alue on Pohjoismaat, joissa maanrakennuksen digitalisaatio on edistynyttä. Infrahankkeissa toimitaan mallipohjaisesti, eikä esimerkiksi väylien rakennustyömailla levitellä paperisuunnitelmia, vaan urakoidaan 3D-mallin mukaisesti. Tietomallipohjaiset suunnitelmat liikkuvat digitaalisesti erilaisten pilvipalveluiden kautta Novatronin kehittämiin Xsite®-koneohjausjärjestelmiin, joiden avulla kuljettaja tietää, mistä ja miten paljon maata täytyy kaivaa tai täyttää. Xsite®-koneohjausjärjestelmiä myydään maailmanlaajuisesti, ja niiden globaalina jälleenmyyjänä toimii MOBA.

Valmiiden koneohjausjärjestelmien lisäksi Novatron toimittaa konevalmistajille robotiikkaan liittyviä ratkaisuja ja komponentteja. ”Uusin ratkaisu OEM-markkinaan on kaivinkoneiden semi-automaatio, joka lisää kaivinkonetyöskentelyn turvallisuuden lisäksi merkittävästi myös työtehoa”, Tasala toteaa.

Osa MOBA Groupia

Novatron on perheyritys, jonka vahvuus on lähes kolmen vuosikymmenen kokemus koneohjausratkaisuista ja anturiteknologiasta. Avointa dataformaattia tukeviin ratkaisuihin pääsee kiinni kaikilla järjestelmillä, ja ne ovat helposti integroitavissa.

”Earthmoving Automation -slogan korostaa myös rooliamme osana MOBAn organisaatiota. Liikkuvien työkoneiden automaatiota tekevän MOBAn slogan on Mobile Automation. Me keskitymme maanrakennusteknologiaan, ja olemme MOBA Groupin earthmoving-asiantuntija”, Marko Tasala selventää.

Novatron on ollut tiiviisti kehittämässä alan standardeja ja toimintatapoja, sekä on kansainvälisen InfraBIM Open -konferenssin perustaja. Tapahtuma kerää vuosittain satoja ihmisiä Tampereelle kuulemaan kokemuksista ja parhaista käytännöistä infran tietomallinnukseen ja työmaiden tiedonhallintaan liittyen.

Jaa artikkeli:

Katso myös:

Ota yhteyttä

Marko Tasala

Marko Tasala

Marketing Director

marko.tasala@novatron.fi

033572636

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.