fbpx

Kaupungin hommissa Novatronin koneohjauksella

31 lokakuun, 2019

Tampereen kaupungin laitamilla, Lamminpään kaupunginosassa on meneillään Jussinkadun saneeraustyö. Viimeistelytöitä siellä on tekemässä asiakkaamme Tomi Ala-Kokko, joka on tullut työmaalle pyöräalusteisella CAT M316D:llä

tomi alakokko
Ala-Kokon Tomin CAT316seen asennettiin Novatronin Xsite PRO 3D® -koneohjausjärjestelmä kaksi vuotta sitten.

Maanrakennus Tomi Ala-Kokko

Maanrakennus Tomi Ala-Kokko on yhden miehen talonrakentajakoulutuksen omaava maanrakennusyritys, joka on keskittynyt tekemään Tampereen Infran urakoita Tampereen kaupungin alueella. Tomi kertoo aloittaneensa maanrakennustyöt kultaisena vuonna 95 ollessaan vielä Takon kartonkitehtaan palveluksessa: ”Serkun miehellä oli maanrakennusyritys, ja minulla oli tapana käydä työvuorojen jälkeen kokeilemassa maankaivuuta hänen koneillaan”- Tomi kertoo. ”Lopulta innostuin konekuskin hommista niin, että tuli oltua kaikki ylimääräinen vapaa-aika kuopan reunalla”. Hän jatkaa. Aloittaessaan hän ajeli pieniä Bobcatteja sekä muita saman kokoisia koneita, ja taidon kartuttua hän tarttui isompien koneiden puikkoihin. Vuonna 2006 hän päätti vaihtaa täysin ammattia, ja siirtyi täysipäiväiseksi konekuskiksi. Yhdeksän vuoden konekuskin olon jälkeen vuonna 2015 hän perusti oman yrityksen ja vuonna 2017 siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi ostaessaan nykyisen koneensa silloiselta työnantajaltaan.  Nyt hänellä on kolme työkonetta: Pyöröalustainen CAT M316D, joka on hänen pääasiallinen koneensa sekä kaksitonninen tela-alustainen CAT 301.7D ja Canicom tela-dumpperi, jolla Tomi urakoi pienempiä kohteita, kuten pihoja.

CAT:ssa hänellä on Novatronin 3D-koneohjaus, jonka hankki kaksi vuotta sitten. Olleensa vielä edellisellä työnantajalla vuonna 2012 hän alkoi tekemään työnantajansa nimissä aliurakoita Tampereen Infralle. Oman yrityksen perustamisen myötä hän jatkoi työskentelyä Tampereen kaupungin urakoissa, joita hän tekee pääasiallisesti edelleen. Tampereella hän liikkuu useamman työmaan välillä. Esimerkiksi viime syksynä hän teki katusaneerauksia Haukiluoman kaupungin osassa lumen tuloon saakka, ja siirtyi sen jälkeen toiselle puolella kaupunkia Hervannan Makkarajärven uudelle asuinalueelle. Nyt hän on tehnyt Lamminpäässä katusaneerauksen viimeistelytöitä, sekä käynyt myös Haukiluomassa rakentamassa meluvallin.

Novatronin hyödyt tulevat loistavasti esiin kaupungin hommissa

Vuonna 2017 Tampereen kaupungin aloittaessa kone -ja kuljetuspuolen kilpailutuksen Tomi tiedosti, että 3D-koneohjauksen hankkimisesta voisi olla etua, koska vuodesta 2010 eteenpäin mallipohjaista tuotantoa ja koneohjausta on hyödynnetty vuosi vuodelta enemmän Tampereen infran urakoissa. Koneohjausjärjestelmää valittaessa ensimmäinen kriteeri Tomilla oli kustannukset ja toisena kavereiden suositukset. ”Novatron oli mielestäni kustannuksiltaan kohtuullinen. Halvempiin en olisi luottanutkaan”. Tomi kertoo. ”Tutuilla urakoitsijoilla oli Novatronia, ja he kertoivat niiden laitteiden toimivan ja se on pitänyt paikkansa”, hän jatkaa. Ottaessaan Novatronin koneohjausta käyttöön hän koki että siihen oli helppo päästä sisään. Opetteluun antoivat tukea Tomin kiinnostus ottaa asioista selvää: Asia ja työ kerrallaan hän tutustui järjestelmään, kävi Novatronin koneohjauskoulutuksessa sekä otti tarvittaessa yhteyttä tekniseen tukeen, josta sai käyttöopastusta kinkkisimpiin kysymyksiin. Nyt kahden vuoden käytön jälkeen järjestelmä on hänen toiset silmänsä.


Tomi viimeistelytöiden parissa. Parhaimmaksi ominaisuudeksi Novatronin 3D-järjestelmässä Tomi nostaa monipuolisuuden. Novatronin 3D-järjestelmä näyttää samalla kertaa useamman asian kuten leikkuupinnat sekä valaisinpylväiden ja kaivojen paikat.

Tomi on päässyt alusta alkaen tekemään koneohjauksella monipuolisesti hommia. Suurin osa on ollut pihoja, putkilinjoja ja katu-urakoita. Hän antaa esimerkkinä Makkarajärven uuden alueen rakentamisen, jossa koneohjausta hyödynnettiin laajasti suunnittelusta toteutukseen. Makkarajärvellä Tomin kone oli liitetty pilvipalveluun, jota kautta mallit tulivat hänen järjestelmäänsä automaattisesti. Pienemmissä kaupungin urakoissa mallit koneisiin tuo mittamies USB-tikulla. Tämän kesäisessä meluvalliurakassa tehtiin vain yksi pinta sekä mullan levitykset, mutta tässäkin hommassa koneohjaus on täysin käytössä. ”Haukiluomassa koneohjaus on ollut suuri apu. Siellä koneohjauksen avulla on tehty pintamuodot sekä varmistettu, että pinta kulkee oikeassa korossa” -Tomi kertoo.

Yhdeksi isoimmaksi koneohjauksen hyödyksi hän nostaa seikan, joka tulee ilmi työmailla, joissa on isoja pintoja työstettävänä: ”Ihmissilmä on siitä inhottava, että jos on kaltevia pintoja vieressä ja pitäisi tehdä tasasta niin muut muodot ympärillä, kuten penkereet tai puusto, voivat hämätä. Silmä sanoo että on tasaista mutta koneohjaus näyttää muuta. Näissä tapauksissa koneohjaus kertoo sitten totuuden”. -Tomi kuvailee.

Parhaimmaksi ominaisuudeksi Novatronin 3D-järjestelmässä Tomi nostaa monipuolisuuden. Novatronin 3D-järjestelmä näyttää samalla kertaa useamman asian kuten leikkuupinnat sekä valaisinpylväiden ja kaivojen paikat. ”Toki 2D-laitteellakin pärjäisi jossakin tapauksissa, mutta silloin mittamiehen tarvitsisi olla ottamassa korkoja. 3D:llä voin katsoa korot itse ja täten työ tehostuu” – Tomi kertoo.

Jaa artikkeli:

Katso myös:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.