Rehellistä puhetta ja naurun pyrähdyksiä – #IMP2022 infra-alan keskustelunavaajana
27 huhtikuun, 2022
Vuoden 2022 Inframallinnuspäiviä vietettiin maaliskuun lopussa Tampere-Talossa. Positiivinen palautevyöry viestii, että tapahtuma saavutti tavoitteensa: keskustelun herättämisen sekä uusien ideoiden ja parhaiden käytäntöjen esiintuomisen infra-alan digitalisointiin. Tapahtuman osallistujamäärä ylitti odotukset, sillä osallistujia oli tänä vuonna lähes 170. Tavoitteena on tarjota kaikille alalla työskenteleville avoin keskustelufoorumi; kuinka voimme yhdessä helpottaa kaikkien alalla työskentelyä kotimaassa.
Kaksi päivää kestäneen hybridimuotoisen tietomallinnusseminaarin aikana kuultiin mielenkiintosia esityksiä, kuten Väyläviraston visioita ja haasteita inframallintamiseen liittyen, Perttu Hautalan nostamia havaintoja ja oppeja digitaalisen infrarakentamisen puolesta kuin myös Markku Palkaman (Destia Oy) & Eetu Partala (Sweco Rakennetekniikka Oy) case-esimerkki siltojen tietomallintamisesta. Edellä mainitut nousivat erityisesti kävijä palautteessa esille monien muiden esiintyjien lisäksi.
– Kaikki esitykset ovat kehumisen arvoisia! Muun muassa Kalle Vaismaan pitämä Keynote-esitys, Mitä seuraavaan digiloikkaan tarvitaan Infra-alalla?, oli huikea. Esityksessä oli hyvä ihmisläheinen näkemys, mitä asioita infra-alalla pitäisi tehdä ja mihin haasteisiin pitäisi puuttua, jotta pysyisimme digiloikan mukana. Samoin Pertun pitämä esitys oli sanoin kuvaamaton, kommentoi Novatronin BIM-asiantuntija, tapahtuman isäntänä toiminut Jari Kainuvaara.
Vaikka tapahtuman tavoitteena on tuoda esiin alan digitalisaation haasteita sekä kehityskohtia, osataan tapahtumassa myös iloita:
“Aivan mahtavat päivät jälleen! Rehellistä viestiä alalta joka on itselle niin rakas ja elämäntapa”
“Hyviä esiintyjiä ja hyviä esityksiä. Paljon hyödyllistä tietoa ja oppia omiin työtehtäviin”
“Mukavan käytännönläheinen ja todellakin rehellisiä esityksiä. Hybridimalli toimi todella hyvin, varsinkin keskiviikkoaamuna, kun herääminen oli vaikeaa. Oli mukava silti kuulla esityksiä aamutoimien lomassa ennen paikalle saapumista.”
“Mukavan käytännönläheinen ja todellakin rehellisiä esityksiä.”
Jari Kainuvaara toteaa tulevina vuosina tapahtuman muotoutuvan entistä isommaksi. Jari painottaa tapahtumassa käytävien aiheiden vaihtuvan joka vuosi, sitä mukaan kun uusia huomioita sekä kehitysideoita nousee kentältä esiin. Hän muistuttaa tietomallinnusseminaarin olevan kaiken lisäksi erinomainen paikka verkostoitua ja löytää jopa yhteistyökumppaneita tulevia projekteja varten – uusia ystäviä unohtamatta.
Seuraavat Inframallinnuspäivät järjestetään Tampereella 21.-22.3.2023