fbpx

Sukupolvenvaihdos Novatron Oy:ssä

17 toukokuun, 2021

Menestyksekkäästi Novatronin liiketoimintaa johtanut yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Jukka Tervahauta jää eläkkeelle.
Novatronin uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2021 Teemu Tervahauta, yrityksen nykyinen varatoimitusjohtaja.

Vuonna 1991 perustettu Novatron Oy on noussut 30 vuodessa kansainväliseksi teknologiayritykseksi, joka kehittää ratkaisuja infrarakentamisen digitalisaatioon ja robotisaatioon.

”On hienoa, että omalle työlle löytyi perheestä jatkaja. Olen jatkossakin mukana hallituksen puheenjohtajana, mutta Teemulle siirtyy yrityksen operatiivinen johtaminen”, Jukka kommentoi ja välittää myös terveiset: ”Haluan kiittää asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme, sekä henkilökuntaamme. Ilman teitä ei olisi Novatronia.”

Teemu on toiminut Novatronilla eri tehtävissä jo parinkymmenen vuoden ajan, ja ollut vahvasti mukana yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Hänelle on tärkeää jatkaa isänsä aloittamaa menestystarinaa ja varmistaa perheyrityksen kannattava kasvu myös tulevaisuudessa.

”Infrarakentamisen automaatio kehittyy kovaa vauhtia niin Suomessa kuin maailmallakin. Matkamme yrityksenä on vasta alussa. Meillä on todella hieno ja osaava porukka kasassa, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, sanoo Teemu Tervahauta.

sukupolven vaihdos

 

Lisätiedot:

Jukka Tervahauta, 03-357 2611, etunimi.sukunimi@novatron.fi
Teemu Tervahauta, 03-357 2686, etunimi.sukunimi@novatron.fi


Novatron on infrarakentamisen automaatioon erikoistunut suomalainen teknologiayritys, joka tarjoaa ratkaisuja työmaiden digitalisointiin ja työkoneiden robotisointiin. Kehitämme, valmistamme ja toimitamme laitteita ja ohjelmistoja, jotka parantavat infrarakentamisen tuottavuutta, laatua ja turvallisuutta.

 

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.