Blogi: Novatron maailmalla – Australia ja Uusi-Seelanti
23 maaliskuun, 2016
Novatronin koneohjausjärjestelmiä myydään ympäri maailman, myyntiedustajia löytyy Euroopasta, Amerikasta, Aasiasta ja vähän vieläkin kauempaa. Helmikuun lopulla Novatronin kouluttaja Teemu Virtanen poikkesi kirjaimellisesti toisella puolella maapalloa. Kahden viikon reissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin sisälsi Xsite PRO -järjestelmän koulutusta paikallisille edustajille.
”Matkan aikana pidettiin koulutusta kolmelle eri jälleenmyyjälle. Yksi oli Australian länsirannikolla, toinen itäpuolella, ja kolmas Uudessa-Seelannissa”, kertoo Virtasen Teemu.
”Kahden viikon sisällä asennettiin järjestelmät kolmeen kaivinkoneeseen ja pidettiin asennus- ja käyttökoulutusta. Pidin myös mittamiehille koulutusta koneohjausmalleista ja niiden tekemisestä”, Teemu jatkaa.
Suurin syy lähteä kaukomatkalle oli uusi 14.0-ohjelmistoversio. Uusi ohjelmisto on saanut todella hyvän vastaanoton Novatronin kotimarkkinoilla Suomessa sekä myös muissa Pohjoismaissa. Tätä ilosanomaa haluttiin levittää vähän kauemmaksikin.
”Kahdessa viikossa tuli vietettyä 90 tuntia lentokoneessa ja lentokentillä”, kommentoi Teemu ja jatkaa: ”Ei haittaa, vaikka seuraavat koulutukset pidettäisiin ihan kotinurkilla”.
Mikäli kaipaat 3D-koneohjaukseen liittyvää koulutusta, ota meihin yhteyttä 03-357 2630 tai sales@novatron.fi!