fbpx

Xsite®PRO 3D -koneohjauksen avulla tehokkaampaa stabilointia

26 maaliskuun, 2021

Novatronin Xsite®-koneohjausta voidaan hyödyntää myös stabilointi- ja massastabilointikoneissa. Koneohjauksen avulla suunnitelmatiedot liikkuvat langattomasti työnjohdon ja koneen välillä, turhat odotusajat poistuvat ja työ tehostuu merkittävästi. Stabilointiin erikoistunut KFS Finland Oy on ollut Novatronin koneohjauksen tyytyväinen asiakas jo kuuden vuoden ajan.

Vuonna 2012 perustettu KFS Finland Oy on pohjarakentamisen erikoistöihin erikoistunut maanrakennusyritys. Yrityksen kalusto koostuu pääasiassa massa- ja syvästabilointikoneista, joilla vahvistetaan maaperiä, katurakenteita tai esimerkiksi moottoriteiden pohjia.  KFS Finlandin tekemät stabilointiurakat ovat laajuudeltaan 1000metristä jopa 500000 metriin. Pilarit porataan 2 metrin syvyyteen joko määrämittaan tai kovaan pohjaan.

Ensimmäisen Novatronin Xsite® PRO -3D koneohjausjärjestelmän he hankkivat vuonna 2015 ja kuuden vuoden aikana järjestelmiä on hankittu yhteensä viisi, viimeisin keväällä 2020.

koneohjaus stabiloinnissa
Kuvan stabilointiurakassa koneet ovat edenneet vasemmalta oikealle. Stabiloidun maan päälle on vedetty kantava maakerros, jonka päällä koneet jatkavat stabilointia

 

Työt tehostuneet merkittävästi Novatronin koneohjauksella

”Novatronin koneohjauksella työn tehokkuus on kasvanut jopa 30 %”, toteaa kolmekymmentä vuotta stabiloinnin parissa työskennellyt KFS Finlandin kalustopäällikkö Paavo Tikka. Idea investoida koneohjaukseen tuli Paavolta, joka ennen KFS Finlandia työskenteli Ruotsissa saman yhtiön palveluksessa. Ruotsissa ollessaan hän oli hankkinut stabilointikoneisiin toisen toimittajan järjestelmiä.  Suomessa Paavo kollegoineen testasi eri toimittajien järjestelmiä, ja lopulta he valitsivat koneisiinsa Novatronin Xsite®-koneohjausjärjestelmät. Novatronin järjestelmiin päädyttiin helpon käytettävyyden, sekä kattavan huolto- ja tukiorganisaation vuoksi: ”Syvästabilointikoneet työskentelevät rankoissa oloissa, miksi odotamme järjestelmien toimittajalta laadukkaita tuotteita, sekä palvelualtista ja ammattitaitoista huolto-organisaatiota” Paavo kertoo.


KFS Finlandin tuoreimpaan koneeseen on GNSS-antennit asennettu stabilointimastoon.
Mastoon on asennettu myös kaksi G2 -anturia, jotka mittaavat maston kallistusta.

 


Koneohjaus on integroitu stabilointikoneen omaan järjestelmään. Integraatio poistaa manuaalisia työvaiheita,  ja helpottaa kuljettajan työtä.

Koneohjauksesta hyötyä myös työnjohdolle

KFS Finlandin koneet työskentelevät isoilla työmailla, joissa voidaan lyödä jopa tuhansia, 10-15 metrin pituisia pilareita, Ennen koneohjausjärjestelmiä urakan toteutukseen piti varata 30 % enemmän resursseja. Työmaat tikutettiin, ongelmien ilmetessä työt seisahtuivat, ja työturvallisuus oli heikompaa. Koneohjauksen myötä tikuttaminen on jäänyt ja turhat odotusajat ovat poistuneet.

”Koneohjauksella näemme heti pinnan todellisen lähtökoron. Saamme tarkkaa faktaa pilarin sijainnista, ja voimme sen osoittaa myös tilaajalle”. Paavo kertoo.

Koneohjausta hyödyntäessä työnjohto pystyy siirtämään suunnitelmakartat langattomasti koneohjausjärjestelmään, ja koneenkuljettaja näkee työstettävien pilareiden sijainnit suoraan koneohjausjärjestelmän näytöltä. Niin työnjohto kuin koneen kuljettaja näkevät reaaliajassa myös työn etenemisen. Koneohjausjärjestelmässä on omat tunnistevärinsä valmiille ja keskeneräisille pilareille, mikä helpottaa työn etenemisen seurantaa koneen kuljettajalle.  Myös työnlaatua on helppo seurata. ”Koneohjauksella näemme heti pinnan todellisen lähtökoron. Saamme tarkkaa faktaa pilarin sijainnista, ja voimme sen osoittaa myös tilaajalle”. Paavo kertoo.

Kysyttäessä Paavolta yrityksen tulevaisuuden koneinvestoinneista, hän toteaa uuden koneen hankinnan olevan jo harkinnassa. ”ja kyllä myös siihen Novatronin koneohjaus tulee”, hän tokaisee.

koneohjaus
DSM-kalustosta vastaava kalustopäällikkö Paavo Tikka ja stabiloija Marko Kauhanen heidän uusimman koneensa edessä.

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

Matti Luoranen

Matti Luoranen

Aluemyyntipäällikkö

matti.luoranen@novatron.fi

0400 369 102

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.