fbpx

Blogi: Eurooppalainen innovaatio ja alan johtajuus – Miten Novatron nosti koneohjauksen uudelle tasolle?

17 lokakuun, 2024

Ota selvää, mikä tekee Novatronista alansa edelläkävijän komponenttien ja koneohjausjärjestelmien saralla. Novatronin koneohjausjärjestelmät ovat kehittyneet valtavasti viimeisten 30 vuoden aikana. Erityisesti 2000-luvun alussa tapahtui merkittävä harppaus, kun suomalainen yritys toi markkinoille ensimmäisen 3D-koneohjausjärjestelmän, jossa oli graafinen käyttöliittymä ja edistyksellistä anturiteknologiaa.

Novatronin ensimmäisen sukupolven koneohjausjärjestelmä oli suuri innovaatio ja edelläkävijä jo itsessään, josta monet kilpailijat ovat sittemmin alkaneet ottaa mallia. Mikko Vesanen aloitti työskentelyn Novatronilla 2000-luvun alkupuolella. Hänen silloisiin työtehtäviinsä kuului mekatroniikan, eli laitteiden, jossa yhdistyy robotiikka, älykkäät anturit ja mikroprosessorien kehittäminen.

Nykyään ohjelmistotuotteiden johtajana työskentelevä Vesanen muistelee: ”Voin varmaksi sanoa, että 2000-luvun alussa meillä oli ensimmäinen 3D-koneohjausjärjestelmä, jossa oli graafinen käyttöliittymä ja toimi jo silloin Windows-pohjaisella 3D-Win mallinnustyökalulla”. Koska samanlaisia järjestelmiä ei ollut aiemmin olemassa, alle 10 hengestä koostunut Novatron joutui kehittämään kaiken alusta asti itse komponenteista lähtien.

”Olemme harvinaislaatuinen yritys, koska teemme kaiken alusta alkaen itse omissa tiloissamme”, lisää Vesanen. Nykyisin jopa kahdeksan kertaa tehokkaammat komponentit palvelevat sekä loppukäyttäjiä että konevalmistajia.

”Asiantuntijoidemme syvällinen ymmärrys paikannusteknologiasta ja työkoneen kinemaattisista malleista on ollut ratkaiseva tekijä antureidemme ja ohjelmistojemme tarkkuuden ja tehokkuuden varmistamisessa,” Mikko  Kipinoinen, VP, tutkimus ja kehitysjohtaja

Laadukkaiden sensorien suunnittelussa täytyy ottaa monia asioita huomioon kuten työkoneiden tärinä ja lämpötilojen suuret vaihtelut. Novatronin uudet G3-anturit ovat kymmenen kertaa tehokkaammat kuin edeltäjänsä, G2-anturit.

Pohjoismainen haastava ilmasto pakotti kehittämään

Pohjoismaissa rakentamisen olosuhteet ovat huomattavasti haastavammat kuin muualla Euroopassa. Suomalaisessa ja pohjoismaisessa rakentamisessa muun muassa kallioleikkaukset, roudan vaikutus ja monimutkaiset tie- ja tunnelirakenteet vaativat mallinnukselta ja koneohjausjärjestelmiltä enemmän. Novatronin kehittämien komponenttien on täytynyt kestää karut työolosuhteet ja työkoneistä johtuvaa tärinää jo ensimmäisissä koekäytöissä Norjassa.

”Emme päässeet helpolla koneohjausjärjestelmien komponenttien kehitystyössä. Muun muassa tuotteiden komponenttien täytyy kestää koneista aiheutuva tärinä ja ilmaston vaihtelut kuin myös tuottaa sentin tarkkuudella dataa”, Vesanen toteaa.

Pohjoismaiden karuihin ympäristöihin soveltuvia komponentteja ja teknologiaa ei olisi välttämättä koskaan kehitetty, mikäli ensimmäinen konsepti olisi syntynyt maassa, jonka maasto koostuisi lähinnä hiekasta.

Novatronin VP, tutkimus ja kehitysjohtaja Mikko Kipinoinen vastaa tuotteiden tehokkuudesta.

”Tuotekehityksessä otetaan huomioon erityisesti järjestelmän kestävyys, luotettavuus ja käyttäjäystävällisyys, koska tuotteita käytetään työympäristöissä, jossa virheet voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Laatu on keskeinen tekijä jokaisessa vaiheessa, ja järjestelmät testataan kattavasti erilaisissa käyttöolosuhteissa varmistaaksemme, että ne kestävät vaativat kenttäolosuhteet. Pohjoismainen käyttöympäristö takaa, että järjestelmä on testattu kaikkein vaativimmissa olosuhteissa”, Kipinoinen vastaa.

Novatronin komponenteissa näkyy vahvasti eurooppalainen laatu. Vain pieni osa komponenteista tulee muualta, esimerkiksi Yhdysvalloista. Suurin osa tärkeistä innovaatioista, kuten mekaniikkaosat, suunnitellaan Novatronilla ja valmistetaan joko omissa toimitiloissa tai strategisilla kumppaneilla Euroopassa. Tämä varmistaa tuotteiden tasaisen laadun ja lyhyemmät toimitusajat, mikä on kriittistä, kun tuotantoon tuodaan uusia ratkaisuja.

Novatron tekee tutkimusyhteistyötä eri yliopistojen kanssa osana tuotekehitystä. Esimerkiksi erilaisia antureita testataan Tampereen yliopiston laboratoriossa. Tutkimuksissa selvitetään, millainen liikeprofiili markkinoilla olevilla erilaisilla antureilla on ja kuinka tehokkaasti Novatronin anturit toimivat suhteessa niihin kilpailukyvyn ja asiakaslupauksen varmistamiseksi. (Kuva: Tampereen yliopisto)

”Mekatroniikan kannalta olemme ketteriä. Jos meillä havaitaan kentällä ongelma, kerkeämme korjaamaan sen nopeasti ja tekemään muutokset seuraaviin ulostuleviin järjestelmiin jopa viikossa.” – Mikko Vesanen, Ohjelmistotuotteiden johtaja

 

Turvallista ja kestävää pioneerityötä

Novatronin kehittämät IMU-anturit ovat aina näytelleet isoa roolia järjestelmän tehokkuudessa. Yritys on halunnut alusta asti suunnitella ja valmistaa komponentit omissa tiloissaan Suomessa. Paikallisesti tuotetut komponenttien osat ja kokoonpano mahdollistavat nopean reagoinnin ja ratkaisut ongelmatilanteissa. Se on tärkeää jo valmiiksi nopeatempoisessa asiakasympäristössä.

Jesse Kettunen, koneohjauksen laitteistokehityksen johtaja, nostaa puheessaan esille Novatronin ja yliopistojen välisen yhteistyön anturien kehitystyössä sekä testauksessa.

”Olemme tehneet aktiivisesti yhteistyötä muun muassa Tampereen yliopiston kanssa. Kehittäessämme G3-anturia, yliopiston kanssa tehdyt testit osoittivat anturien säilyttävän korkean tarkkuuden nopeissa liikkeissä ja äkillisissä pysähdyksissä, latenssin eli datan meno-paluuviiveen pysyessä alle 10 ms vaihtelevissa olosuhteissa”, Kettunen kommentoi.

Yksi merkittävä teknologinen innovaatio, jonka Kettunen nostaa esiin, on siirtyminen analogisista antureista digitaalisiin.

”Nykyisessä anturissamme valitsimme digitaaliset anturit analogisten sijaan, mikä mahdollistaa suodatusten ja algoritmien kehittämisen paremmin ja vapauttaa kaistaa mikrokontrollerin suoritukselle,” Kettunen selittää.

Kyseinen valinta parantaa anturin suorituskykyä ja auttaa kehittämään järjestelmää entistä älykkäämmäksi ja tehokkaammaksi. Käyttäjällä tämä näkyy järjestelmän luotettavuutena.

”Asiantuntijoidemme syvällinen ymmärrys paikannusteknologiasta ja työkoneen kinemaattisista malleista on ollut ratkaiseva tekijä antureidemme ja ohjelmistojemme tarkkuuden ja tehokkuuden varmistamisessa,” Kipinoinen lisää.

 

Novatronin tuotekehitys on hyödyntänyt Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella sijaitsevaa EMC-kammiota testatakseen nykyisten komponenttien FCC-profiililla säteilyn osalta. (Tampereen yliopisto)

Laadukas palvelu tukee laadukkaita tuotteita

Novatronin vahvuus ei ole ainoastaan teknologia, vaan myös syvä ymmärrys asiakkaiden tarpeista ja palauteprosessien hyödyntäminen tuotekehityksessä.

”Asiakaspalautteet ja käyttäjäkokemukset ovat olleet keskeisessä roolissa niin ohjelmistojen kuin mekatroniikan jatkokehityksessä. Tuotepäälliköt ja tuoteomistajat ovat jatkuvasti yhteydessä asiakkaisiin”, Kipinoinen kommentoi.

Novatronin laatujärjestelmän puitteissa kerätään myös säännöllisesti palautetta etätuen asiakastyytyväisyyskyselyiden kautta. Kehittäessään tuotteitaan Novatron hyödyntää erityisesti testikuljettajia saadakseen parannusehdotuksia ja palautetta nopealla aikataululla.

”Mekatroniikan kannalta olemme ketteriä. Jos meillä nousee kentällä ongelma, kerkeämme korjaamaan ongelman nopeasti ja tekemään muutokset seuraaviin ulostuleviin järjestelmiin jopa viikossa.”, Vesanen lisää.

Vesasen mukaan asiakaspalautteita ei tule enää lähimainkaan niin paljon kuin ennen, koska yritys on kerryttänyt vuosien ajan tietoa kaikista mahdollisista skenaarioista ja ongelmatilanteista. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen on auttanut muovaamaan tuotteita käyttäjäystävällisemmäksi, ja suorat kontaktit työmaille ovat edelleen tärkeä osa tuotekehitystä.

Kehittäessään tuotteitaan Novatron hyödyntää erityisesti testikuljettajia saadakseen parannusehdotuksia ja palautetta nopealla aikataululla.

Tulevaisuuden integraatiot ja teknologioiden yhteensopivuus – Eurooppalainen osaaminen kilpailuetuna

Novatronin anturit tukevat yleisiä tiedonsiirtoprotokollia, jotka mahdollistavat niiden helpon integroinnin kumppaneiden käyttösovelluksiin, luoden saumattoman ja tehokkaan kokonaisuuden työmailla. Novatronin arvoihin ja toimintaideologiaan on kuulunut alusta alkaen avoimet rajapinnat, jotka mahdollistavat asiakaslähtöisyyden ja alan kehittymisen. Toisin kuin monet kilpailijat, suomalainen Novatron uskoo win-win strategiaan yhdessä asiakkaiden ja loppukäyttäjien kanssa.

”Suomalaiset tunnetaan maailmalla suoraselkäisyydestään ja suorapuheisuudestaan”, Kipinoinen toteaa.

Novatron on vahvasti mukana kansainvälisen ISO/DTS 15143-4.2 standardin määrittelyssä. Tietomallien laaja hyödyntäminen työmaaprosessissa perustuu suomalaiseen mallipohjaiseen rakentamiseen. Uusi ISO standardi on tarkoitus julkaista 2.2.2025.

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

Jani Hänninen

Jani Hänninen

OEM Sales Director

jani.hanninen@novatron.fi

+358 50 48 72642

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.