fbpx

Pertti Yppärilä nimitetty Novatronin Expert Services -liiketoimintajohtajaksi

25 syyskuun, 2024

Novatron Oy on nimittänyt Pertti Yppärilän Expert Services -liiketoimintajohtajaksi. Pertti tuo mukanaan lähes 25 vuoden mittaisen kokemuksen IT-alalta, jossa hän on toiminut useissa johtotehtävissä sekä ohjelmistokehityksen että myynnin parissa.

Pertin monipuolinen ura pitää sisällään merkittäviä teknologiayrityksiä kuten Nokia, Elektrobit ja Istekki, joissa hän kehitti niin teknologisia ratkaisuja kuin johti myös kansainvälisiä tiimejä. ”Aloitin urani jo opintojen ohella, ja siitä lähtien olen ollut vahvasti mukana ohjelmistokehityksessä ja sulautettujen järjestelmien parissa. Nokialla työskentely toi minulle arvokasta kokemusta niin teknisestä toteutuksesta kuin ihmisten johtamisesta, ja nuo opit kantavat minua edelleen tänä päivänä”, Pertti kertoo. 

Yhteistyökumppanista työntekijäksi vetovoimaiseen yritykseen

Perinteisesti Novatron on rekrytoinut hyviä ja osaavia henkilöitä orgaanisesti omasta verkostosta. Novatronin VP, tutkimus ja kehitysjohtaja Mikko Kipinoinen, joka on ollut aiemmin Yppärilän asiakas, houkutteli Yppärilän kollegaksi. Pertti koki, että hänen ammattitaitoonsa luotettiin aidosti Novatronilla.

Yppärilän päätös liittyä Novatronin ammattilaisten joukkoon syntyi pitkälti yrityksen avoimen ja lämpimän työilmapiirin ansiosta. ”Ensimmäisestä käynnistä lähtien tunsin, että Novatronilla vallitsee hyvä ilmapiiri. Talo on täynnä ammattitaitoisia ihmisiä, ja tunnelma on kaikkea muuta kuin kireä. Minulle oli myös tärkeää, että työkalut ja tilat on suunniteltu ammattilaisia varten – se luo pohjan sujuvalle ja viihtyisälle työskentelylle”, hän kuvailee.

”Tiedän, miten tärkeää on yhdistää oikea ajoitus, tarve ja intohimo, jotta saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos sekä asiakkaalle että tiimille”, Yppärilä toteaa.

Työntekijöiden hyvinvointi ja viihtyvyys etusijalla

Uudessa roolissaan Yppärilä keskittyy rakentamaan ja kasvattamaan uutta liiketoimintaa pitäen työntekijöiden hyvinvoinnin ja ammattitaidon kehittämisen keskiössä. ”Hyvinvoiva, arvostettu osaaja tekee parhaansa yhteisen menestyksen eteen. Kokemukseni eri johtotehtävistä auttaa minua tukemaan tätä kasvua ja samalla kehittämään muita liiketoiminta-alueita. Yksin en pysty kaikkeen, mutta yhdessä me pystymme, vaikka mihin!” 

Pertillä on myös selkeä visio siitä, miten hänen monipuolinen taustansa auttaa häntä uudessa roolissa. Pitkä kokemus tuotekehityksestä ja henkilöjohtamisesta auttavat häntä rakentamaan pitkäaikaisia ja luottamuksellisia asiakassuhteita.

”Tiedän, miten tärkeää on yhdistää oikea ajoitus, tarve ja intohimo, jotta saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos sekä asiakkaalle että tiimille”, hän toteaa.

“Novatron toivottaa Pertin lämpimästi tervetulleeksi tiimiin ja odotamme innolla hänen panostaan yrityksen kasvun ja kehityksen edistämiseksi”, sanoo Novatronin toimitusjohtaja Petri Moisio.

 

Ota yhteyttä:

Pertti Yppärilä
Liiketoimintajohtaja, Expert Services
pertti.ypparila@novatron.fi
+358 45 238 6877

 

Lisätietoa Expert Services -palvelusta:

 

Novatron Oy on suomalainen teknologiayritys, joka on keskittynyt infrarakentamisen digitalisaatioon sekä työkoneiden robotisointiin. Kehitämme ja valmistamme älykkäitä koneohjausjärjestelmiä ja ohjelmistoja, jotka mahdollistavat tehokkaan, turvallisen ja kestävän infrarakentamisen. Lue lisää: https://novatron.fi

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

Pertti Yppärilä

Pertti Yppärilä

Liiketoimintajohtaja

pertti.ypparila@novatron.fi

+358452386877

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.