fbpx

Muutoksia Novatronin johtoon – uusi toimitusjohtaja aloittaa elokuussa

22 kesäkuun, 2023

Suomalaisen teknologiayhtiön Novatron Oy:n johdossa tapahtuu muutoksia elokuun alussa, kun nykyinen toimitusjohtaja ja yhtiön omistajiin kuuluva Teemu Tervahauta siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi 1.8.2023. Uutena toimitusjohtajana aloittaa nykyinen tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Petri Moisio.

”Haluan jatkossa keskittyä pitkän tähtäimen kehittämiseen ja strategiatyöhön, kun taas Petri Moisio ottaa vastuulleen operatiivisen johtamisen. Infrarakentamisen digitalisaatio on murroksessa päämarkkina-alueillamme ja Petrin johdolla jatkamme voimakkaita teknologiainvestointeja sekä perustan rakentamista tulevaisuuden liiketoiminnalle”, kommentoi Teemu Tervahauta.

”Henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys sekä teknologinen edelläkävijyys ovat aina olleet Novatronin toiminnan keskiössä, ja näihin asioihin aiomme jatkossakin panostaa. Tähänastisen Novatron-urani aikana minulla on ollut etuoikeus työskennellä toimialamme parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Olen innoissani tästä uudesta tehtävästä ja odotan työskentelyä eri sidosryhmien kanssa”, kommentoi Petri Moisio.

Novatron on vuonna 1991 perustettu suomalainen teknologiayritys, joka on keskittynyt infrarakentamisen digitalisaatioon sekä työkoneiden robotisointiin. Novatron kehittää ja valmistaa älykkäitä koneohjausjärjestelmiä, anturiteknologiaa sekä ohjelmistoja, jotka mahdollistavat tehokkaan, turvallisen ja kestävän infrarakentamisen. Yrityksen tuotteita myydään maailmanlaajuisesti rakennusyrityksille, koneurakoitsijoille ja työkonevalmistajille.

Jaa artikkeli:

Katso myös:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.