Novatron rakentaa uusia toimitiloja

elokuu 16, 2016

Novatronin rakennusprojekti Pirkkalassa edistyy kovaa vauhtia. Uuden pääkonttorin rakennustyöt Jasperintiellä alkoivat heinäkuussa, ja tavoitteena on, että uudet tilat valmistuvat keväällä 2017.
Rakennuksen pohjatyöt tehtiin 3D-mallinnusta ja satelliittipaikannusta hyödyntäen. Työmaalla on ollut töissä kaksi kaivukonetta, joista toiseen asennettiin ennen projektin alkua Novatronin Xsite PRO 3D-koneohjausjärjestelmä. Toisen koneen varusteluun kuuluikin jo entuudestaan Novatronin 2D-mittalaite.
Nykyiset toimitilat Pirkkalan Myllyhaantiellä ovat jääneet pieniksi viime vuosien kasvun takia. Muun muassa tutkimus ja tuotekehitys, tuotanto ja logistiikka sekä myynti ja asiakaspalvelu saavat kaikki uudet ja avarat tilat. Rakennukseen tulee myös kattavat edustus- ja asiakaskoulutustilat, sekä tietysti konehalli raskaalle kalustolle.
Päivitämme työmaalta säännöllisesti kuvia Facebookiin ja Instagramiin, joten rakennusprojektin edistymistä voit seurata Novatronin sosiaalisen median kanavien kautta.
 
Novatron uudet toimitilat

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.