Asiakastyytyväisyys 2017

helmikuu 1, 2017

Teetimme 2016 vuoden lopussa asiakastutkimuksen, jossa selvitimme asiakkaiden mielipiteitä tuotteistamme ja asiakaspalvelustamme. Tutkimukseen osallistui laaja kirjo asiakkaita. Osallistujien joukossa oli sekä uusia että vanhoja asiakkaita, ja osalla oli kokemusta 3D-koneohjauksesta, kun taas osalla oli käytössään 2D-järjestelmiä.

Arvokasta palautetta

Kuten asiakastutkimuksiin kuuluu, saimme vastaajilta niin ruusuja, kuin risujakin.
Ruusuista mainittakoon, että 100% vastaajista valitsisi meidät uudelleen toimittajakseen/yhteistyökumppanikseen! Kaikki vastaajat myös suosittelisivat tuotteitamme kollegoilleen. Kiitosta saivat myös toimiva etätuki, tuotteiden helppokäyttöisyys sekä kotimaisuus.
Parannettavaa vastaajien mielestä oli myynnin jälkimarkkinoinnissa. Nostamme tässä kohtaa käden ylös virheen merkiksi, sillä vauhdikas kasvu on pitänyt myyntitiimimme jopa liiankin kiireisenä. Palaute on huomioitu, ja aiommekin lisätä myyntihenkilöstöämme kevään aikana. Haku on paraikaa auki ja rekrytoimme uuden myyjän heti sopivan henkilön löydyttyä!
Haluamme vielä kiittää kaikkia tutkimukseen osallistuneita. Palautteenne ja kehitysehdotuksenne ovat meille ensiarvoisen tärkeitä, koska haluamme kehittää tuotteitamme ja palveluitamme vastaamaan teidän tarpeitanne!

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä

  • Lomake tallentaa tietoja sivuston tietokantaan. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettuja tietoja tietosuojaselosteestamme.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.